Sundin kulttuurimaisema

31.10.2023

Sund on Ahvenanmaalla sijaitseva kunta, missä on saaren ainoa kansallismaisema sekä kulttuurimaisema Kastelholman linna sekä Bomarsundin linnoituksen rauniot. Sundin kansallismaisemissa näet vanhoja kartanoita, merenlahtia, tammimetsiä ja hakamaita sekä Kastelholman linnan ja Bomarsundin linnoituksen rauniot.

Sundin kunnassa on jopa 28 pientä kylää. Pääset Sundin kuntaan vanhaa postitietä Maarianhaminasta Prästö välillä kulkevaa päätie 2 pitkin. Prästön kunnasta on lossiyhteys myös Vårdön saarelle. Maarianhaminasta Sundin kuntaan on matkaa noin 30 kilometriä. Reitti on sopiva autoillen, moottoripyörällä sekä polkupyöräillä.

Kastelholman linna rakennettiin 1300-luvulla ja siellä sijaitsi muinoin Ahvenanmaan hallintokeskus. Nykyään Kastelholman linna kuuluu yhtenä suosituimpana käyntikohteena Ahvenanmaalla.

Venäjän keisarikunta rakennutti Bomarsundin linnoituksen 1832–1854 välillä Ahvenanmaalle sijoitettavien joukkojen tukikohdaksi. Bomarsundin linnoituksessa sijaitsi kirkko, virastoja, leipomo, vankila, useita kaivoja ja käymälöitä. Linnakkeessa oli melkein 250 huonetta ja pohjapinta-ala oli noin 18 000 neliötä.

Sundin kirkko Ahvenanmaalla on keskiaikainen kivikirkko. Kirkko on rakennettu 1200–1300 -luvun vaiheessa. Sundin kirkko on kokoisekseen kohtalaisen suuri. Sundin kivikirkon tornin pohjapinta-ala on Turun tuomiokirkon jälkeen toiseksi suurin. Kirkko sijaitsee tien 2:n ja Björbyn välillä.

Sundin kunnassa sijaitsevat idylliset pienet kylät ovat myös nähtävyys. Voit kokea rauhallista saaristolaiselämää. Pystyt vaihtamaan maisemaa ja kylää hetkessä. Muista käyttää tarjolla olevia palveluita ja kysyä lupa yöpymiseen, mikäli olet retkellä asuntoauton, retkiauton tai teltan kanssa. 

Ahvenanmaalla sijaitsevan Sundin kylät ovat Berg, Björby, Bomarsund, Brändbolstad, Domarböle, Finby, Gesterby, Gunnarsby, Hulta, Högbolstad, Jussböle, Kastelholm, Kulla, Lappböle, Lövvik, Mångstekta, Persby, Prästgården, Rosenberg, Sibby, Smedsböle, Strömbolstad, Sundby, Svensböle, Tosarby, Tranvik, Träsk ja Vivasteby.

Nähtävyydet Sundin kunnassa

Bomarsundin linnoitus. Sundsvägen, Sund, Kastelholm, Ahvenanmaa

Jan Karlsgården ulkoilmamuseo. Sund, Kastelholm, Ahvenanmaa

Kastelholmin linna. Tosarbyvägen 5, Sund, Kastelholm

Kruununvankilamuseo. Slottsvägen, Sund, Kastelholm

Stenrösberget. Sundin kunnan korkein kohta. 78 metriä merenpinnan yläpuolella

Sundin kivikirkko. Sund, Ahvenanmaa

Vankilamuseo Vita Björn. Kastelholm, Sund, Ahvenanmaa

Puttes Camping. Bryggvägen, Sund, Ahvenanmaa

Sundin kansallismaisema, Ahvenanmaa - Lue lisää ja tutustu






https://rss.app/feeds/8MbUCyC9gzsVCGze.xml